Sivut

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Pakkaamista

Varmaan muutkin sts-vaihtarit (joilla ei perhettä vielä ole) saivat perjantaina sähköpostia sts:ltä? Viestissä sanottiin isäntäperhetietojen tulevan viimeistään 3.9 maanantaina ja sen jälkeen lähtö saattaa tulla hyvinkin äkkiä, jopa seuraavana päivänä. Viestissä käskettiin myös aloittaa pakkaaminen, joten aloin katsella kamoja mitä voisin ottaa mukaani. Muistan aiemmin sanoneeni vanhemmilleni ja kavereilleni että minulla ei todennäköisesti lähde paljon vaatteita mukaan, eipä..


En malta odottaa että nämä pitäisi oikeasti saada mahdutettua tuohon yhteen laukkuun muiden tavaroideni lisäksi. Kilotkaan eivät saisi ylittää kahtakymmetä. Ja tuossa on siis vasta vaatteeni :D Muita tavaroita lojuu ympäri taloa vähän siellä sun täällä. Toivon mukaan mitään ei tarvitse enää ostaa, paitsi tuliaiset ja joku kirja lentokoneeseen.


Tilasin alkuviikosta esitetilaus.fi:stä pari suomiaiheista esitettä jotka otan mukaan jenkkeihin. Kävin myös hakemassa pari Kuopio-esitettä, joita aion myös näyttää ainakin host-perheelle.

Toivottavasti seuraavalla kirjoituskerralla tiedän jo perheen, kohteen ja lähtöajan! :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Spotify soittolista vaihtareille

http://open.spotify.com/user/lillik003/playlist/5pzFGU92OgekxDsH4LQtW8

Kuunnelkaa ja lisätkää itsekin kappaleita :)

Vieläkään ei tietoa perheestä, lähdöstä tai sijainnista. Pakko vain odottaa edelleen.



we♥it

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Tuning

Mitä pitää tehdä ennen vaihtovuotta:
- käydä kampaajalla check
- värjätä kulmat check
- värjätä ripset check
- shoppailla tarvittavia pikkutavaroita check
- tuunata laukku check

before

after



Näin siis kulutan päiväni kavereiden ollessa koulussa. Tai jostain syystä löydän itseni myös istumasta koulun käytäviltä. Välitunneilla juttelen kaikille kavereilleni ja tuntien aikana menen shoppailemaan tavaroitani.

I'm gonna miss my friends

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Odottelua

En ole viimeaikoina kirjoitellut blogiini paljoa, koska yksinkertaisesti ei ole ollut mitään kirjoiteltavaa. En vieläkään tiedä milloin lähden, minne lähden tai mitään muutakaan. Tuntuu turhauttavalta vain odottaa, sillä monet vaihtarit ovat jo lähteneet kohteisiinsa ja olleet siellä kuka minkäkin aikaa. Itsehän istun synkän harmaassa Suomessa ja vain odotan, en voi tehdä muuta.



Kaverini palaavat huomenna kouluun ja koska itselläni ei muuta tekemistä ole, lähden myöskin koululla käymään. Samalla käyn ostamassa joitain tarpeellisia juttuja, mitä tulen tarvitsemaan vaihtovuoteni aikana. Sitten jatkankin vain odottelua. En tiedä miten kauan saan odotella, en tiedä onko minulla perhettä, en tiedä oikein mistään mitään. Alkaa jo pikkuhiljaa turhauttaa.



Toivoottavasti seuraavassa postauksessa voin kertoa jo jotain sijoituksestani :)