Olen aina mieltänyt harrastamisen urheiluksi. En siis laske bloggailua tai valokuvausta harrastuksekseni, teen molempia vain omaksi ilokseni ja muiden kauhuksi. Tai suoraan sanoen, olen viimeaikoina laiminlyönyt molemmat näistä. En ole juurikaan käynyt valokuvaamassa mitään pitkään aikaan. Valokuvasin jenkeissä omaksi ilokseni paljon enemmän kuin Suomessa. Halusin tallentaa muistoja ja olla varma että säilytän ne. Suomessa kuvaamiseni rajoittuu niinkin tylsiin hetkiin kuin hevosvalokuvaus ja hevostapahtumat, jee?
En halua sanoa, että hevosten valokuvaaminen ei olisi haastavaa, sillä se on. Kuinka moni kisakuvaaja myöntää tämän; kisoissa kuvataan jotain tiettyä estettä tai tiettyä liikettä, jolloin kameran muistikortilla on monta erilaista hevosta tekemässä täysin samaa asiaa? Sama askelvaihe, sama hyppyvaihe, jos epäonnistut, kuva epäonnistuu ja on usein käyttökelvoton. Omalle luovuudelle ja kokeiluille ei paljoa jää pelivaraa. Lisätään tähän vielä ihanat hevosten omistajat, joiden hevosistahan ei sitten julkaista kuvia ilman lupaa ja ne ovat tottakai aina epäedustavia ellei kyseessä ole ammattikuvaaja. Tästä syystä siirryn kuvaamaan metsiä, eipä ole kukaan vielä tullut sanomaan että ompa ruma kuva meidän koivusta, miten kehtaat edes julkaista tuollaista! Eikä muuten yksikään tatti ole säikähtänyt naamaani tai sitä, että vedän kameran esiin. Voit myös vaikka laittaa kamerasi kiinni mustikkaan ja ottaa vaikka 10 kuvaa eikä mustikka suutu tai liikahda.
Entäs sitten bloggailu? Tämän blogin alkuperäinen tarkoitus oli tallentaa muistoja, olla julkinen päiväkirja. Kirjoitin omaksi ilokseni, jossain vaiheessa se muuttui lukijoiden kalasteluksi ja kirjoittamisen ilo hävisi. Joskus ei innosta kirjoittaa, silloin en kirjoita, eniten ärsyynnyn jos joku käskee minua kirjoittamaan. Nykyään blogi on taas vain itselleni, kirjoitan ylös ajatuksia, muistoja ja mitä milloinkin. Ei tämäkään ole harrastus. Ei blogillani edes ole mitään aihetta, vaikka se jossain vaiheessa meenasi kallistua hyvin heppailupainotteiseksi. En halua tämän olevan hevosblogi, en halua tämän myöskään olevan pelkkä vaihtariblogi. Näiden syiden takia olen miettinyt uuden blogin perustamista, jos aloittaisikin kaiken ihan alusta ilman kategorisointia. Blogi olisikin vain minun blogini, ei lifestyle, ei hevostelu, ei vaihtari, ei mikään muu kuin oma blogini. Will see what happens..
Salilla käynti ja lenkkeily, hmm.. Aloitin saleilun vuoden tauon jälkeen samalla kun aloitin koulunkin. Tykkään käydä salilla ja pyrin menemään sinne 3 kertaa viikossa, valitettavan usein kuitenkin päädyn sinne vain kahdesti viikossa. Lenkkeilyn aloitin alusta taas tämän viikon alussa. Aloitin kaverini kanssa Sohvaperunan juoksukoulun joka ainakin minulle sopii ihan mainiosti. Kynnys lenkeille lähtemisessä ei ole korkea ja itse ainakin oman olon mukaan olen pidentänyt noita lenkkejä. 11vkon päästä minun, ikuisen juoksunvihaajan, pitäisi juosta 10km. Minun kohdallani motivaatiota nostaa se, etten lähtenyt haasteeseen yksin. Kaverille voi kerrata lenkin jälkeen koko lenkin ja fiilikset, luovuttaa ei voi koska kaveri potkii perseelle. Itselleni koko 10km juokseminen on vaan henkinen voitto, koska en ole koskaan tykännyt juoksemisesta. Parin lenkin jälkeen voin kuitenkin jo sanoa että taisin viimein löytää lajin johon jäin koukkuun ja josta tykkään!
Lopulta vielä googlasin määritelmän harrastamiselle; Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. Näin siis ikuisesta juoksun vihaajasta taisi tulla juoksun harrastaja, omaksi ilokseen kameraa näpräävästä tytöstä valokuvauksen harrastaja ja muiden kauhuksi kirjottavasta kakarasta harraste-bloggaaja. Ehkä mä en olekaan niin toivoton tapaus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti