Sivut

perjantai 31. toukokuuta 2013

Viimeisiä viedään

Olen taas moneen otteeseen yrittänyt aloittaa postauksen kirjoittamisen, mutta tuntuu ettei ajatuksia saa kasattua mitenkään järkevästi. En haluaisi myöntää itselleni, että vaihtarivuoteni alkaa oikeasti olla lopussa. Menen huomenna viimeisen kerran kouluun ja en jotenkin itse tajua sitä yhtään. Jos taas mietin asiaa liikaa, alkaa itkettää liikaa. Toisaalta taas olen onnellinen, sillä perheeni ja paras kaverini tulevat tänne ensi viikolla.

Viimeinen kouluviikkoni on mennyt kokeiden parissa. Maanantaina ei ollut koulua, mutta keskiviikkona aloitimme koeurakkamme. Kyseessä on siis finalsit, eli loppukokeet kaikista aineista. Suurimmassa osassa aineistani kokeet on väkisin tehty ihan superhelpoiksi. Culinary artsissa "kokeemme" oli open book, matikassa saimme kysymykset etukäteen, hissassa saimme puolet vastauksista etukäteen. Tällä hetkellä tiedossa olevista arvosanoistani kaikki ovat yli 90. Huomenna on vielä jäljellä viimeinen kokeeni, eli valokuvaus. Sen jälkeen on aika sanoa adios SV!

Aloitin myös hiukan pakkaamista tällä viikolla. Olen kokoajan elänyt siinä uskossa, että minulla ei ole paljoa tavaraa. Totuus kuitenkin iskeytyi naamaan viimeistään tässä vaiheessa:


Olin siis tuohon mennessä pakannut vasta vaatteeni. Tavaroita on 2 laatikollista ja 1 matkalaukullinen. Tässä vaiheessa laitoin puolihätäisen ja puoliksi naureskelevan sähköpostin äidilleni kuvan kera ja kysyin miten nämä tuodaan Suomeen. Vastaus sai minut nauramaan vielä enemmän; "Ei sinulla noin paljon tavaraa voi olla!". No odotappa vain äiti, ne oli vaan mun vaatteet ♥

Mun perhe tosiaan tulee tänne ensi tiistaina. Tarkoituksena olisi olla San Antoniossa 15pv asti ja käydä ehkä Dallasissa tai Austinissa tai ajella jopa Corpus Christiin. 15pv lähtee sitten lento ja mennään perheen kanssa NYCiin jossa ollaan pari päivää ja sitten pitäsi jo palata Suomeen :( En ole vielä itse tajunnut että lähtö on noin lähellä, enkä siitä juurikaan halua puhua. Tuntuu, että olisi ihan hirveästi tekemistä vielä ennen lähtöä. Pitää hoitaa pieniä käytännön asioita, kuten pakkaus, kamojen postitus ja kännykkäliittymän sulkeminen. Host-perheelle pitäisi keksiä jotain kivaa ylläriä, kaverit pitäisi kerkeä hyvästellä ja goodbye-partyt järkätä. Vikat viikot ja päivät siis todennäköisesti ovat melko kiireisiä. Koitan kuitenkin saada jotain aikaan bloginkin puolelle! :)

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Yhdeksän

9, se on numero joka kuvastaa koulupäivieni määrää. 9, joista viimeinen viikko on finals-kokeita. Nyt alkaa pikkuhiljaa iskeä astetta karumpi totuus siitä, että myös lähtö lähestyy. Katsellessani postauksia syyskuulta nauran joillekkin asioille. Olen kirjoitellut sinne kaikkea, mikä oli minusta aivan ihmeellistä ja uutta ja nyt se on normaalia ja jokapäiväistä. Naurattaa myös kauhistelu kouluni koosta, siihenkin olen jo tottunut ja olen myös oppinut matelemaan ruuhkassa tunneilleni. Suurimman naurun aiheeni kuitenkin tuotti pakkauspulmani. Matkalaukkuni oli täynnä jo tänne tullessa ja kilot taisivat olla juurikin sallitut 20kg. Olen koko vuoden aikana kuvitellut, että vaatemääräni ei ole lisääntynyt koska joka päivä pohdin vaateongelmien kimpussa ("mulla ei oo mitään päällepantavaa!"). Päädyin kuitenkin tarkastelemaan komeroani, jossa myös rakas matkalaukkuni seisoo ja totesin että ei hemmetti, mitä mä teen näille kamoille. Shoppailen varmasti vielä ennen lähtöäni lisää, joten mukaan lähtevä tavaravuori on varmasti näkemisen arvoinen!

Koulun suhteen olen huomannut suurinpiirtein jo luovuttaneeni. Läksyjä ei tule, tai jos tulee niin en ole tietoinen niistä eikä opettajatkaan pahemmin niiden perään kysele. Ainoa aine, jossa olen jaksanut edes jotenkin panostaa, on valokuvaus. Palautin portfolioni perjantaina ja opettajani oli aivan innoissaan vaikkei edes ollut nähnyt sitä vielä. Enkussa yritän panostaa viimeisen esseen tekemiseen, vaikka innostus onkin melko matalalla. Rough draftini oli opettajani mielestä todella hyvä, vaikka tein sen edeltävänä yönä (lue: kirjoitin koomassa kolme sivua ihmeellistä tekstiä, jossa ei ole päätä eikä häntää).




Viikonloput on mennyt homeschool-kavereiden graduation-juhlissa. Yhdet partyt oli viime lauantaina, toiset tänään ja ensi viikolla vielä yhdet. Koska ryhmäkoot näissä graduation-tilaisuuksissa ovat pienet (10-12hlöä), ovat juhlat melko erilaiset. Tilaisuudessa näytetään ja jokaisesta valmistuvasta oppilaasta kuvashow, joka sisältää kuvia vauvaiästä nykyhetkeen. Jokainen valmistuva saa tottakai myös diploman, jonka omat vanhemmat käyvät ojentamassa lapselleen lavalla kyyneleisen puheen saattelemana.
Viime lauantaina osallistuimme myös graduation-iltajuhlaan, jotka olivat siis tanssit. Kyseiset tanssit kestivät puoleenyöhön, jonka jälkeen päädyimme kaveriporukalla vielä Soniciin yösnackeille. Kotona taisimme olla puoli kahden aikaan ja aamulla heräsimme tottakai pirteinä tyttöinä kirkkoon. Prom-viikonlopusta alkaen viikonloput on siis mennyt juhlimismerkeissä! :)

Vapaa-ajalla (ja koulussa, hups) olen seuraillut Suomen pelien tulospalvelua. Täällä ei kukaan juurikaan välitä lätkästä, joten lätkäkeskusteluja olen käynyt vähän vain muiden vaihtareiden kanssa. Pronssiottelussa toivon Leijonien todellakin pesevän USA:n, muuten saan kuulla asiasta kuittailua jostakin suunnalta! :D Ja Sveitsi voittoon finaalissa kiitos!

Huippuja vikoja kouluviikkoja kaikille Suomeen ja ofc kaikille vaihtareille myös!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Second place is not a defeat...


... it is a stimulation to get better. It makes you even more determined.

Kuten jo olen aiemmissa postauksissani maininnut, eräs oppiaineistani on valokuvaus. Noin kuukausi sitten opettajani ilmoitti haluavansa joitain kuvistani Risin Star valokuvauskilpailun portfolioihin. Kuviani laitettiin muistaakseni kolmeen eri portfolioon ja jos oikein muistan niin kuviani laitettiin yhteensä 5kpl. Saimme tulokset takaisin kolmen portfolion osalta ja samalla myös hiukan kommenttia kaikista kuvista.

Ensimmäisen portfolion aihe oli urheili, jossa minulla oli 2 kuvaa. Toinen kuva oli tyttöjen jalkapallopelistä ja toinen siskoni swim-meetistä. Minun osaltani kommentit olivat ensimmäisestä kuvasta "hyvin napattu liikekuva, näyttää actionin hyvin" ja uintikuvasta "hyvä uintikuva, uimarin kasvot saatu kaapattua hyvin kuvaan". Kokonaisuudessaan koulumme tuli portfoliolla neljänneksi ja saimme kunniamaininnan.

muokkaamattomat versiot


Toisen portfolion aihe oli photo journalism, eli tarkoituksena oli kertoa tarina. Koulumme lähettämän tarinan aihe oli San Antonion historia ja kuolleiden kunnioittaminen. Tässä kategoriassa minulla oli mukana yksi kuva. Kokonaisuudessaan portfoliomme sijoittui taas neljänneksi ja saimme kunniamaininnan.


Viimeinen portfolio oli aiheeltaan luonto ja maisemat. Tässä portfoliossa minulla oli taas mukana 2 kuvaa. Toinen kuva oli aivan alkuvuodestani eläintarhassa otettu lintukuva ja toinen vaellusretkellämme otettu auringonnousu kuva. Tulimme tällä portfoliossa kategoriassamme kolmanneksi!


Kuvat tulevat jossain vaiheessa ilmestymään ATPI:n Risin Star sivuille, eli jos kiinnostaa niin sieltä voi katsella lisää :)

Näiden lisäksi minua haluttiin vielä haastatella koulumme lehteen, koska eräs kuvistani haluttiin julkaista siellä. En tosiaankaan odottanut mitään haastattelua, joten en juurikaan osannut kertoa mitään kuvastani. Saa nähdä mitä tekstiä sinne lehteen on sitten taiottu, kun en onnistunut itse sanomaan kuvastani mitään :D


Kuvauskilpailun lisäksi järjestimme culinary artsissa leikkimielisen kakkukilpailun. Voittajalla oli mahdollisuus saada vapautus loppuvuoden tiskeistä. Lähdimme ryhmämme kanssa voittajafiiliksellä mukaan, koska tiskien peseminen ca:ssa on ihan tuskaa sillä niitä kertyy yleensä ihan hirveä määrä! Valitsimme kakkumme aiheeksi kukat ja koristelimme sen sokerimassalla. Jouduimme koristelemaan kakkumme sormet jäässä walk in pakastimessa, sillä se meinasi uhkaavasti sulaa. Tuomarointihetkellä kakkumme hikoili melko paljon, jonka takia värit hiukan levisivät eikä se ollut kovin edustavassa kunnossa. Tulimme kuitenkin toiseksi, mihin olimme tyytyväisiä. Opettajamme myös kertoi meille meidän kakkumme olleen hänen ehdoton suosikkinsa! :)

Alla kakkuskaban satoa kuvina. 





tiistai 7. toukokuuta 2013

Prom

Jotenkin omalta osaltani välttelin tätä postausta. En siksi etteikö minulla olisi ollut huippumahtavaa, vain sen takia etten halua myöntää itselleni että prom on oikeasti jo takana päin. En myöskään halunnut kirjoittaa postausta, koska en osaa kertoa miten mahtavan upean hauskaa minulla oli ja miten äärettömän iloinen olen kaikista niistä ihanista ihmisistä, joihin olen tutustunut täällä ja joiden kanssa sain viettää aivan upean mahtavan mielettömän päivän josta olen unelmoinut jo monta vuotta!

Aloitin lauantai-aamuni kampaajalla, joka oli klo. 10.30. Minulla oli mukana kuvia hiustyyleistä, jollaisia olin ajatellut ja kampaaja teki aivan mielettömän upeata työtä hiuksieni kanssa! Kotiin tullessani katselin vain hiuksiani ja jopa soitin nopean facetimen siskolleni Suomeen.


Neljän aikaan menimme tyttöporukalla kaverimme Saran luo valmistautumaan. Osa laittoi hiuksensa itse siellä samalla kun juttelimme ja meikkasimme sekä tottakai pukeuduimme mekkoihimme. Vanhemmat olivat paikalla "sähläämässä" ja tarjoamassa vettä ja varmistamassa että kaikki on okei ja löydämme tarvittavat meikit ja meikinpoistoaineet ja hiustenlaittojutut. Myöhemmin myös porukkamme pojat ilmestyivät paikalle ja siinä vaiheessa iski jo hiukan paniikki, sillä kellään meistä ei ollut vielä mekot päällä ja meikkailu ym. oli kesken. Saimme kuitenkin itsemme valmiiksi ja menimme porukalla ottamaan kuvia. Vanhempia oli paikalla paljon joten kuviakin otettiin kiitettävä määrä. Seisoskelimme, istuimme, hölmöilimme ja tottakai myös hymyilimme paljon. Have to say että kuvat ovat upeita, pojat ovat komeita ja tytöt kauniita :)


Olimme päättäneet että emme mene viralliseen prom-juhlaan koska se on lame, kallis ja siellä ei ole kaikki ihmiset joiden kanssa haluamme promia viettää, porukkaamme kuului siis myös homeschool-kavereitamme. Kuvien oton jälkeen otimme suunnaksi San Antonion keskustan. Olimme jo varanneet 15hlön porukallemme pöydän Brasilialaisesta pihvipaikasta. Kyseinen paikka olikin melko täynnä kun saavuimme sinne. Paikalla oli myös 2 muuta prom-ryhmää meidän koulustamme.
Paikka oli todellakin pihvipaikka! Kyseisenä iltana menuun kuului 16 erilaista lihaa, joita tarjoiltiin suoraan lautaselle. Söimme siis itsemme ähkyyn niin pihveillä kuin ribseillä ja kanalla, myös lammasta tuli maistettua ja kaikesta en ollut ihan varmaa mitä söin. Ruoka oli way too good ja seura vielä parempaa!


Ruokailun jälkeen suuntasimme putputille pelaamaan hiukan minigolffia. Tässä vaiheessa suurin osa tytöistä päätti heittää korkkarit nurkkaan ja vetää avojaloin. Itsekin kuuluin tähän ryhmään sillä jalat huusivat hoosiannaa. Pelailtiin kahdessa ryhmässä leikkimielisesti jonkun aikaa. Yritimme laskea pisteitäkin, mutta loppujen lopuksi kaikki vain huijasivat joten pisteiden lasku oli turhaa.

Putputin jälkeen tulimme meille after partyille. Sisko oli laittanut ulkona olevalle parvellemme jouluvaloja ja olimme kantaneet ylös tuoleja sekä musiikintoistolaitteet. Mom oli tehnyt meille punchin joka myös roudattiin yläkertaan. Tanssimme siellä hiukan, juttelimme, otimme kuvia ja pidimme hauskaa. Tytöt jäivät meille yöksi, mutta viimeiset pojat lähtivät meiltä kolmen aikaan aamuyöllä. Tämän yritimme painua tyttöjen kanssa nukkumaan, mutta jouduimme etsimään ensin vaatetuksen sunnuntai-aamun kirkkoa varten. Alkuperäinen idea oli, että olisimme menneet prom-mekoissa kirkkoon mutta päädyimme kuitenkin etsimään normaalit mekot päälle.


En todellakaan kadu sitä, että emme menneet koulumme promiin. "Non-prom" porukkamme oli aivan mahtava ja koko päivä oli yksinkertaisesti paras! En halua uskoa että prom on nyt oikeasti takanapäin, sillä olimme suunnitelleet sitä jo kauan siskoni kanssa ja itse olin haaveillut siitä niin kauan. En myöskään halua miettiä, että seuraavan kerran kun vedän tuon mekon päälleni en ole enää täällä..

perjantai 3. toukokuuta 2013

Letting go ain't easy

Mun on nyt pakko jakaa eräs teksti teille. Bongasin tän Ainolta facebookista ja pitää myöntää et tuli vähän tippa linssiin.

"A year has passed and now we stand on the brink, of returning to a world where we are surrounded by the paradox of everything and yet nothing being the same.
In a couple of weeks we will reluctantly give our hugs and, fighting the tears, we will say goodbye to people who were once just names on a sheet of paper to return to people that we hugged and fought tears to say goodbye to before we ever left. We will leave our best friends to return to our best friends.
We will go back to the places we came from, and go back to the same things we did last summer and every summer before. We will come into town on that same familiar road, and even though it has been months, it will seem like only yesterday. As you walk into your old bedroom, every emotion will pass through you as you reflect on the way your life has changed and the person you have become.
You suddenly realize that the things that were most important to you a year ago don't seem to matter so much anymore, and the things you hold highest now, no one at home will completely understand.
Who will you call first?
What will you do your first weekend home with your friends?
Where are you going to work?
Who will be at the party Saturday night?
What has everyone been up to in the past few months?
Who from school will you keep in touch with?
How long before you actually start missing people barging in without calling or knocking?
Then you start to realize how much things have changed, and you realize the hardest part of being an exchange student is balancing the two completely different worlds you now live in, trying desperately to hold on to everything all the while trying to figure out what you have to leave behind.
We now know the meaning of true friendship.
We know who we have kept in touch with over the past year and who we hold dearest to our hearts.
We've left our worlds to deal with the real world.
We've had our hearts broken, we've fallen in love.
There have been times when we've felt so helpless being hours away from home when we know our families or friends needed us the most, and there are times when we know we have made a difference.
Just weeks from now we will leave.
Just weeks from now we take down our pictures, and pack up our clothes.
No more going next door to do nothing for hours on end. We will leave our friends whose random e-mails and phone calls will bring us to laughter and tears this summer, and hopefully years to come.
We will take our memories and dreams and put them away for now, saving them for our return to this world.
Just weeks from now we will arrive.
Just weeks from now we will unpack our bags and have dinner with our families. We will drive over to our best friend's house and do nothing for hours on end.
We will return to the same friends whose random emails and phone calls have brought us to laughter and tears over the year. We will unpack old dreams and memories that have been put away for the past year.
In just weeks we will dig deep inside to find the strength and conviction to adjust to change and still keep each other close. And somehow, in some way, we will find our place between these two worlds.
In just weeks."

Oma paluuni on vasta kesäkuun loppupuolella, mutta silti paluupäivä tulee aivan liian pian. Keskiviikkona alkoi viimeinen kokonainen kuukauteni Texasissa. Vaikka välillä tuntuu ettei kaikki ole mennyt ihan nappiin ja jossain vaiheessa olin jopa puolivalmis lähtemään kotiin, niin viimeaikaiset tuntemukset ovat kyllä olleet täysin erilaiset. Tottakai olen innoissani että pääsen näkemään perheeni ja kaverini, mutta silti lähteminen tulee olemaan vaikeata.

Tänne tullessani tiesin tasan tarkkaan että palaan Suomeen vuoden lopussa. Tiesin että asiat eivät siellä tule todennäköisesti pahemmin muuttumaan, parhaat kaverini ja perheeni tulee olemaan edelleen samassa paikassa ja koska asun Suomessa, palaan sinne pidempiaikaisesti. Täältä lähtiessäni en tiedä milloin näen jenkkikavereitani seuraavan kerran, en tiedä milloin tulen käymään täällä tai milloin he tulevat (jos tulevat) käymään Suomessa. En myöskään todennäköisesti pääse enää takaisin pidempiaikaisesti.

We♥it


Yritetään mennä näillä fiiliksillä! Pitää vain ajatella kaikkea kivaa mitä Suomessa odottaa ja että tulen näkemään Jenkkikavereitani varmasti vielä uudelleen. Pitää nauttia loppuvuosi kun vielä pystyn! :)