Sivut

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Första veckan

Ensimmäinen arkiviikko on vähemmän iloisesti takana päin ja huomenna pitäisi jo iloisesti aloitella toista. Viikkoon on mahtunut paljon hämmennystä, iloa, surua ja ärsytystä. Tämä alkaa kuulostaa jo samalle kuin koulukurssini, mutta tällä kertaa kyse on ihan puhtaasti arkeen paluusta.

Hämmennystä ja samalla ärsytystä ovat aiheuttaneet kurssit. Ensimmäisen jakson kursseihini kuuluvat äi4, ku2, ena4, bi3, rub3 ja fi1. Varsinkin ruotsi ja filosofia ovat aiheuttaneet päänvaivaa ja mielitekoa skippailuun. Ruotsia en vaihtovuoteni jälkeen ole puhunut kertaakaan, enkä myöskään ymmärrä yhtään. Päätin ensimmäisen viikon Ruotsin paluu-opintojen pohjalta, että en tule sitä kirjoittamaan. Kirjoitettavien listassa on tällä hetkellä äidinkieli, matematiikka (lyhyt), Englanti (pitkä), psykologia, biologia ja kemia. Katsotaan mitä tästä combosta tulee!

Toinen hämmennyksen, ärsytyksen, surun ja ilon aiheuttaja ovat olleet ihmiset. Vaihdossa ollessani jäin siis vuoden jälkeen kavereistani. Koulun aloittaminen on siis lähinnä tuntunut siltä, kuin olisin uudelleen vaihdossa. Uusia ihmisiä on joka paikassa, ihmiset vaihtuvat ympärillä kokoajan. Kouluaikana en kerkeä näkemään kavereitani juuri ollenkaan. Ehkä tämäkin tasoittuu parin viikon sisällä, kun alkaa tulla enemmän tuttuja myös nykyisistä kurssilaisista :)

Viikkoon mahtui myös aidosti iloisia asioita, joista instagram-tilini seuraajat ainakin jo tiesivät. Maanantaina ennen koulun alkua kävin viimein ottamassa ripsienpidennykset! Aikaa meni joku 1,5h mutta olen enemmän kuin tyytyväinen näihin! Olen suoraan sanoen rakastunut ♥ Sain myös viimein ajokorttini. Nauroin jo kavereilleni, että vissiin en ole hyvä kuski aurinkoisella säällä. Inssissäni nimittäin satoi vettä samaan tapaan kuin inssissäni Jenkeissä ja läpihän se sielläkin meni!
Viimeinen ilonaihe oli pienet karvapallot, koiranpennut. Kävimme vanhempieni kanssa tutustumaan erään kasvattajan luona Ranskanbulldogeihin ja rakastuin rotuun ihan täysin. Nyt sitten kyttäillään millasia pentuja olisi mahdollisesti ensi keväänä tulossa ja lueskellaan lisää Ranskiksista ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti